Paluu vanhojen tekstien ääreen on aina nostalgia matka, mutta samalla pohdin, miksi se kirjoittaminen on oikeasti hyvä tapa pohtia asioita, mutta harvemmin tulee kirjoitettua edes päiväkirjaa.
Instagramissa on tullut kohokohtiin kerättyä jonkinmoista muistelua kuluneista vuosista. Niitä katsellessa tulee ne monet hyvät muistot mieleen ja enemmän niitä elämässä on ollutkin näin aikuisena.
Ei kuitenkaan pitäisi unohtaa niitä asioita, jotka on myös kasvattanut tai ehkä jopa jättänyt arpia. Kuinka, jotkut ihmisuhteet ovat rikkoneet tai muuttuneet. Kuinka sua on satutettu, mutta olet halunnut aina ajatella ihmisistä hyvää.
Jos tämän jälkeen nyt alan tänne edes välillä kirjoittelemaan niin ehkä on hyvä päivittää itsellenikin, missä mennään😅🤣 verrattuna edellisiin teksteihin
Päivityksiä
Olen edelleen töissä samassa paikkaa, josta mainitsin edellisessä kirjoituksessa ei, mutta muuten asiat ovat vaihtuneet aika paljon😅.
Harrastuksiin on tullut amerikkalainen jalkapallo eli jefu. Futista haluan edelleen harrastaa,mutta porukka siihen vielä kateissa ja käsipallo jäi yhteen kauteen😅. Nykyään olen myös kiinnostunut diginuoisotyöstä ja Coronan takia opettelin streemaus juttuja😅 Se oli hauskaa, vaikka valitettavasti siinä oli myös kuormittavia tekijöitä😅.
Elämääni on nyt tullut myös kakslahkeinen😅. Ei ehkä enää niin käytetty termi, mutta koen sen termin olevan hänestä kaikkein neutraalein 🤣. Hän on vaikuttanut vähän siihen, että maltan vähän enemmän olla välillä paikoillaan, vaikka sukulaiset ovat ilmeisesti tästä vähän eri mieltä😅
2023 toteutin unelmani käydä Japanissa ja se oli kyllä ihanaa🥰. Toivottavasti pääsen sinne vielä joskus uudestaan. Lisäksi olen nyt voimien yliopiston kautta opiskellut teologiaa ja se on mennyt yllättävän hyvin. Saanut kokemuksen, että ehkä musta sittenkin vois olla yliopisto-opiskelijaksi😅.
Ei voi sanoa, etteikö tosiaan olisi ollut haasteita. Välillä on ollu burn out riskiä, välillä kärsinyt yksinäisyyden tunteesta, ihmiset ovat satuttaneet, joku on käyttänyt hyväksi ja joskus tuntunut, että elämä potkii päähän.
Kuitenkin oon kiitollinen Luojalle, että elämä on mennyt nyt just näin. Mulla on ihania ystäviä ympärillä, miesystävä on sopiva (vaikka saa mut välillä raivon valtaan🤣) mun perhe on ihanan tukeva kaikessa, mitä teen ja saan tehdä mukavin lasten ja nuorten kanssa töitä. Elämässä on myös muutakin kuin työ❤️ vaikka siitä pidän edelleen todella paljon😁.
Tämmönen sylkäisy tekstiä tällä kertaan. Pitääpä oikein palata ekojennkirjotusten ääreen ja katsoa onko tämä yhtään kehittynyt vuosien saatossa.